Liputuspäivät ja -ajat

Viralliset liputuspäivät

Viralliset liputuspäivät on määrätty Suomen lipulla liputtamisesta annetussa asetuksessa.  Jokavuotisia virallisia liputuspäiviä on seitsemän. Lisäksi virallisia liputuspäiviä ovat vaalipäivät sekä päivä, jolloin tasavallan presidentti astuu virkaansa. Virallisina liputuspäivinä valtion virastot ja laitokset on velvoitettu liputtamaan. 

28.2. Kalevalan päivä eli suomalaisen kulttuurin päivä
1.5. Vappu eli suomalaisen työn päivä
toukokuun toinen sunnuntai äitienpäivä
4.6. Puolustusvoimien lippujuhlan päivä eli Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheimin syntymäpäivä
kesäkuun 20. ja 26. päivän välinen lauantai juhannuspäivä, Suomen lipun päivä
marraskuun toinen sunnuntai isänpäivä
6.12. itsenäisyyspäivä
päivä, jolloin Suomessa toimitetaan valtiolliset vaalit, kuntavaalit, Euroopan parlamentin vaalit tai neuvoa-antava kansanäänestys
tasavallan presidentin virkaanastumispäivä

 

Vakiintuneet  liputuspäivät

Muut liputuspäivät on merkitty Helsingin yliopiston toimittamaan Valtiokalenteriin. Hyvää liputuskulttuuriin kuuluu liputtaa vakiintuneina liputuspäivinä  Suomen lipulla samaan tapaan kuin virallisinakin liputuspäivinä.

5.2. J. L. Runebergin päivä
19.3. Minna Canthin päivä eli tasa-arvon päivä
9.4. Mikael Agricolan päivä eli suomen kielen päivä, joka on myös Elias Lönnrotin syntymäpäivä
27.4. kansallinen veteraanipäivä
9.5. Eurooppa-päivä
12.5. J.V. Snellmanin päivä eli suomalaisuuden päivä
toukokuun kolmas sunnuntai kaatuneiden muistopäivä
6.7. Eino Leinon päivä eli runon ja suven päivä
10.10. Aleksis Kiven päivä eli suomalaisen kirjallisuuden päivä
24.10. Yhdistyneiden Kansakuntien päivä
6.11. svenska dagen, ruotsalaisuuden päivä
20.11. Lapsen oikeuksien päivä
8.12 Jean Sibeliuksen päivä eli suomalaisen musiikin päivä

 

Suositelluista liputuspäivistä löytyy tietoa esim. sisäministeriön kotisivuilta.

Ahvenanmaalla on virallisten ja vakiintuneiden liputuspäivien lisäksi omat liputuspäivänsä, jolloin liputetaan maakunnan omalla maakuntalipulla.

Saamelaisilla on kaksitoista  omaa vuosittaista liputuspäivää, jolloin saamelaiset liputtavat omalla lipullaan.

Vakiintuneen käytännön mukaan valtion virastot ja laitokset liputtavat virallisen valtiovierailun aikana niillä paikkakunnilla, joilla vieraan valtion päämies vierailee.  Yleensä sisäministeriö suosittaa valtiovierailujen aikana myös yleistä liputtamista vierailupaikkakunnilla.

Ajantasaista  tietoa  liputuspäivistä löytyy esim. sisäministeriön kotisivuilta.

Liputusajat

Liputuksessa tulee noudattaa liputusaikoja. Voimassa olevan asetuksen mukaan Suomessa liputus alkaa aamulla kello 8 ja päättyy auringon laskiessa, kesällä kuitenkin viimeistään kello 21.

Juhannusaattona liputus alkaa kello 18 ja päättyy juhannuspäivänä kello 21.

Itsenäisyyspäivänä ja sellaisena vaalipäivänä, jolloin äänestys päättyy auringonlaskun jälkeen, lippu lasketaan kello 20.

Valtion virastojen ja laitosten johdolla on mahdollisuus poiketa näistä kellonajoista, jos siihen on erityinen syy.

Vakiintuneen käytännön mukaan sisäministeriö on suosittanut talvisin kaamosalueilla liputusta klo 8-16.

Ajantasaista tietoa liputuksesta tarjoaa sisäministeriön julkaisema Liputan-sovellus.    Se kertoo, minkä puolesta milloinkin liputetaan ja mihin aikaan lippu tulee nostaa ja laskea. Liputuspäivästä voi asettaa muistutuksen, jolloin sovellus muistuttaa lähenevästä liputuspäivästä. Sovellus osaa myös kertoa käyttäjän sijainnin perusteella, milloin lippu tulee nostaa ja laskea. Liputan-sovelluksen saa ladattua Applen AppStoresta ja Google Play-kaupasta.

 

Lähde: Sisäministeriön ohjeistus liputuksesta